Uimaan, vihdoinkin!

Tänään me vihdoinkin päästiin sinne uimahalliin koko porukalla! Eihän tätä oo suunniteltu kuin joulusta asti, että ihan melkein hetihän me mentiin! Mutta kannatti suunnitella ja toteuttaa, kivaa oli!

H oli aikoinaan ekoilla uimahallikäynneillään aika varautunut (toki oli vanhempi kuin K nyt). K sen sijaan otti kyllä heti ilon irti. Tai no okei, ensikosketus suihkuhuoneen kaikuvaan mölyyn meinasi vähän pistää itkettämään, mutta altaalle päästyä ei mennyt pitkään kun K pääsi läiskyttelyn makuun. Ja läiskyttikin sitten niin antaumuksella, että välillä meinasi lentää selälleen!

Oltiin ensin siis lastenaltaalla ehkä 20 minuuttia (ensin J ui vähän aikaa ja sitten minä), ja sitten mentiin yhdessä isoon, lämpimään altaaseen. Oisko se joku terapia-allas tms, mutta siellä on siis ihanan lämmin vesi, hierovia suihkuja ja tilaa lillua. Tässä vaiheessa K:lla alkoi tulla jo vähän vilu, eli siellä ei sitten pitkään oltu, mutta kuitenkin sen verran pitkään että H sai vähän taas tuntumaa uimiseen.

Silloin ennen K:n syntymää kun viimeksi käytiin uimassa, H uskalsi jo tosi hienosti ”uida” niin että pitää molemmin käsin mun käsivarresta kiinni ja mä vedän. Siis niin että H saa vartalon suoraksi vedessä ja voi ihan itse potkiakin. No nyt siitä edellisestä uintireissusta on tosiaan jotain 10 kk aikaa, niin ei ihan noin hienosti mennyt, mutta uskalsi H lopulta kuitenkin olla siellä vedessä vain mun käsivarresta kiinni pitäen.

Ja kyllä tuntui H:kin nauttivan uimahallikeikasta. Kysyttiin autolla että oliko kivaa, niin H meinasi että ”tosi mukavaa oli, ylihuomenna uudestaan”. No katsotaan, ehkä voisikin yrittää tällä viikolla vielä toisenkin kerran uimaan. Ensi viikolla mies palaa taas töihin, niin sitten on hankalampi löytää yhteistä uintiaikaa. Tosi positiivinen kuva jäi siis kaikenkaikkiaan, vielä jos jotain saisi pyytää niin vähän pitempi uintiaika itselle olisi kiva. Ehkä sitten joskus vuoden-parin päästä kun K kasvaa sen verran isommaksi että jaksaa olla pitempään altaalla kylmettymättä.

3-vuotisneuvola

Meillä oli tänään tuplaneuvola: ensin H:n 3-vuotisneuvola ja heti perään K:n 8-kuukautislääkärineuvola.

H:n neuvolakäynti jännitti mua etukäteen lähinnä siinä, että suostuuko H tekemään kaiken mitä pitäisi. Aikaisemmilla kerroilla on ollut hankalaa ainakin mittaus ja punnitus, 2-vuotisneuvolassa H ei suostunut myöskään potkaisemaan eikä heittämään palloa. Mutta nyt kaikki sujui hyvin! Ensin mittailtiin ja punnittiin (100cm, 15kg), sitten pinottiin palikoita ja juteltiin kuvista. Sitten tunnistettiin värejä (joita ei muuten tarvis kuulemma vielä 3-vuotiaana osata nimetä) ja H tunnisti kaikki ja jaotteli tietysti helposti punaiset ja keltaiset läpäreet omiin purkkeihinsa.

Sitten heiteltiin ja potkittiin palloa (H sai jopa pallon kiinni! Eipä oo aikaisemmin kovin monesti saanut.), hypittiin viivan yli ja käveltiin varpailla. Ainoa minkä kanssa meinasi olla vähän hankaluutta oli näkötesti. Molemmilla silmillä katsoessa H tunnisti ja nimesi hienosti kuvia taulusta, mutta sitten hän ei olisi millään halunnut laittaa yhden silmän peittäviä laseja silmilleen. No, siitäkin lopulta selvittiin ja saatiin testattua näkökin, hyvin näkee molemmilla silmillä. 🙂

Oli kyllä yllätys meille vanhemmille miten reippaasti H oli ja jutteli tädille, normaalisti kun hän on vieraampien ihmisten läsnäollessa hyvinkin varovainen ja hiljainen. Täti jopa kirjoitti neuvolakorttiin että ”Reipas, puhelias poika”! Kivakivakiva että tuo neuvola meni noin hyvin eikä tarvinnut vääntää, saati itkeä mistään asiasta.

K:n 8-kuukautisneuvolassa ei sitten ollutkaan mitään jännitettävää, vauvaneuvolat nyt on aina samanlaisia. K mitattiin (73,6cm, 10,3kg) ja sitten kuunneltiin hengitystä ja paineltiin mahaa. K alkoi olla jo vähän väsynyt, eli huudoksihan se meni, mutta niin on tainnut tähän mennessä mennä melkein jokaisella K:n neuvolakäynnillä. Kaikki on kuitenkin K:llakin kunnossa ja kehittyy iänmukaisesti. Tai jopa etuajassa, kun pinsettiote jo löytyy ja nousee seisomaankin.

Kaikenkaikkiaan oikein kiva reissu! Mun mielestä on aina niin kiva käydä neuvolassa. Siellä saa puhua itsestään ja lapsistaan ja toinen kuuntelee ja kehuu päälle! Mikäpä siinä on ollessa! 🙂

Vaiheesta toiseen

Ihanasti vaihtelee nämä lasten vaiheet. Aikaisemmin kerroin kuinka 3-vuotiaan ja vauvan yhteiselo on haastavaa. No nyt se ei enää olekaan niin haastavaa. Nykyään meillä kuuluu useamman kerran päivässä: ”K tule minun kanssa leikkimään!” tai ”Tule K tänne majaan minun kanssa!” tai muuta vastaavaa.

H on siis vihdoin hoksannut, että on kaikille mukavampaa kun leikitään yhdessä. Ihanaa! En tiedä onko sillä ollut vaikutusta, että K on oppinut nousemaan seisomaan. Voi olla että näillä asioilla ei ole yhteyttä, mutta aika samaan aikaan on elämä helpottanut kun K on ruvennut seisoskelemaan.

K katselee kuusenkoristelua.

Sen lisäksi että meillä nykyään sujuu yhteisleikit, H on myös hoksannut, että omassa huoneessa on välillä ihan kivakin leikkiä yksin. Kun joskus huomaan, että H:ta rupeaa ärsyttämään, kun K ei leiki hänen suunnitelmansa mukaan, ehdotan että H menisi välillä leikkimään omaan huoneeseensa. Ja yllättävän usein hän menee ja viihtyy siellä välillä pitkäänkin.

Voi elämän helppoutta! Ihanat vaiheet, kestäisipä tämä vielä pitkään.

Pinsettioteharjoituksia

Kiljukaula lähestyy 8 kuukauden ikää ja sormiruokailu alkaa mennä jo tosi hyvin. Perunat, parsakaalit ja maissinaksut ovat uponneet hienosti jo pitkään, mutta nyt alkaa onnistua myös banaanin ja murojen syönti!

Banaanissahan ongelmana on sen pehmeys ja liukkaus: siitä saa aluksi ihan hyvin kiinni, mutta jossain vaiheessa ote herpaantuu ja tämän jälkeen banaani onkin niin liukas ettei vauva saa enää otetta. Mutta nyt onnistuu! Tänään annoin puolikkaan banaanin K:lle ja se meni kokonaan parempiin suihin, eikä edes lattian kautta! Toki viimeinen 2 sentin pala meni kokonaisena suuhun, josta se ilmeisesti myös kokonaisena nielaistiin kun ei pystynyt niin isoa palaa pureskelemaan.

Murot taas ovat niin pieniä, että en ole aikaisemmin edes yrittänyt tarjota niitä. Mutta nyt pari päivää sitten laitoin muroja tarjolle ja niiden syönti onnistui heti! Ensimmäisellä syöntikerralla ehkä puolet tipahti lattialle, mutta jo seuraavana päivänä suurin osa löysi ensiyrityksellä suuhun. Pinsettiotteeksi tuota ei toki vielä voi kutsua, mutta eiköhän sekin sieltä löydy kun jatketaan harjoittelemista.

Tuosta minä tuon muron nappaan…

Onnistui!

Yllättävän hyvin tuo sormiruokailu kehittyy vaikka harjoittelua tuleekin suhteellisen vähän. Nykyään K:n ruokarytmi menee jotakuinkin niin, että aamu- ja iltapuuro ja kaksi lämmintä ruokaa syötetään. Syötettävän ruoan lisäksi tulee monesti jotain pientä naposteltavaa sormiruokaa siksi aikaa kun muu perhe syö. Lisäksi yleensä on 1-2 välipalaa, jolloin on pelkästään jotain sormiruokaa. Maitoa tietysti saa aina lisäksi jos haluaa, mutta eipä K sitä nykyään halua kuin keskimäärin kerran päivässä. Lisäksi toki illalla, yöllä pari kertaa ja aamulla.

Olen muuten kunnostautunut omien soseiden teossa, ja nykyään meneekin enimmäkseen omia soseita ja vain pari kertaa viikossa turvaudun kaupan mössöihin. Edistystä tämäkin!

Rytmin muutos

Kiljukaulalla on ollut huono rytmi. Päivällä K on nukkunut yleensä kolmet päiväunet, joista viimeiset monesti tosi myöhäänkin (tyyliin 19-20:30). Tämä sitten on tietysti johtanut siihen, että illalla ensin ei nukuta ollenkaan ja sitten väsyttää ihan niin hirveän kamalasti, että ei varmasti voi nukahtaa ilman tunnin kiljumista. Kun kiljuminen on loppunut yleensä noin klo 23-01, ei ole paljon naurattanut.

No nyt päätettiin yrittää muutosta. Eilisestä lähtien yrityksenä on:

• Vain kahdet päiväunet
• Ei päiväunia klo 17 jälkeen

Siinäpä se. Eilen onnistui loistavasti, K heräsi joskus kahdeksalta, nukkui 10-12 ja 15:30-16:30 päiväunet ja meni todella väsyneenä helposti ilman kitinöitä yöunille klo 19:30. Tänään sitten herättiinkin aamulla jo kuuden maissa, joten väkisinkin tuli kolmet päikkärit. Päiväunet oli noin klo 8:30-10, 12:30-13 (nukahti autoon) ja 15-16:30, eli viimeisetkin unet loppui hyvinkin ennen viittä. Ja äsken nukutin K:n suhteellisen helposti, nukahti noin klo 20. Eli kaikki hyvin jos ne nyt oikeasti on yöunet eikä päiväunet.

Jos tämä rytmin muutos oli oikeasti näin helppoa niin pistää vaan mietityttämään, että miksi ihmeessä me ei tehty tätä jo kauan sitten?