4

Kun vauva ei tykkää puurosta

Me ollaan tässä jonkin aikaa ihmetelty, että mikä on kun ei aamuisin eikä iltaisin ruoka kelpaa. On mietitty hampaiden puhkeamiset ja sairaaksi tulot ja loppupeleissä päätelty, että tää nyt vaan on tämmöinen hankala kausi. Sitten kun ei illalla ruoka maistu, ei tahdo unikaan tulla. No onpa kumma ettei huvita nukahtaa kun on kauhea nälkä!

Meidän vauva ei siis tykkää puurosta. Itseäkin nolottaa kuinka kauan meillä meni hoksata tämä asia. H on syönyt aina kiltisti puuronsa, ja edelleen 3-vuotiaana syö joka ilta hyvällä ruokahalulla ison lautasellisen puuroa. Sitäpaitsi vauvojen kuuluu syödä puuroa, ainakin neuvolan tätien ja neuvolan jakamien ruokaopaslappusten mukaan. Ei vaan ole tullut mieleen että joku pieni ihminen voisi olla tykkäämättä puurosta. Siis vaikka itse en tykkää niin kyllähän nyt lapset! Eikö?

No, tänään sitten kokeilin tarjota K:lle leipää kun puurosta oli osa mennyt ja K vain kitisi ja käänteli päätänsä pois, vaikka oli ollut ennen pöytään menoa selvästi nälkäinen. Ja se leipähän upposi!

Nyt pitäisi siis keksiä joku hyvin nälkää pitävä, helppo ja mielellään myös edullinen aamu/iltapala tuolle 9-kuukautiselle. Jugurttia/viiliä/rahkaa ei ihan vielä sais antaa, hedelmät ei pidä nälkää kovin pitkään, leipää se ei jaksa syödä mahaansa täyteen kun se on niin hidasta kahdella hampaalla. Mitäs muuta vielä voi syödä..?

Antakaahan vinkkejä!

1

Unohduksien päivä

Eilen aamupäivällä havahduin siihen, että meidän oli tarkoitus olla aamupäivä kestovaippatapaamisessa. No, eipä me oltais sinne enää ehditty, varsinkaan kun ei ollut autoa käytössä (kun en ollut muistanut neuvotella sitä käyttööni edellis-iltana). Leikittiin siis sen sijaan krokotiilejä.

Lounaan jälkeen suunnittelin että oltais lähdetty kerhoon. Ei olla pariin viikkoon ehditty kerhoilemaan ja mun mielestä ois ollut ihan kiva käydä. Jotenkin sitten kuitenkin aika hurahti niin, että oltais oltu sieltäkin jo reilusti myöhässä, ja H halusi mieluummin leikkiä kotona, eli jätettiin kerhokin väliin. Leikittiin lisää krokotiilejä ja pelattiin H:n kanssa menolippua (J keksi kivat lastensäännöt menolippuun, voisin niistä kirjoittaa joku päivä).

No sitten kuuden jälkeen olin nukuttamassa K:ta viimeisille päiväunille ja sen jälkeen lähdössä tanssiharkkoihin kun kaveri soittaa ”ootko tulossa tänne pikkujouluihin?” Otsaläpsy! Mun tämän vuoden ainoat pikkujoulut ja mä olin ihan kokonaan unohtanut! No eipä siinä tilanteessa enää ois mitenkään ehtinyt pikkujouluilemaan (ne alkoi siis kuudelta), eli nukutin sitten K:n loppuun, hain tanssikaverin kyytiin ja ajeltiin tanssiharkkoihin.

Jotain mun unohtelevaisuudesta kertoo myös se, että kun ajoin (vähän myöhässä) hakemaan tanssikaveria, edellä ajoi ihan meidän auton näköinen auto. Se tietysti huristi tien laidassa odottavan kaverin ohi, ja kun sitten pysäytin auton, kaveri hyppäsi kyytiin ja totesi: ”katsoin äsken että siinä se mamma nyt huristeli ohi, no kyllä se kohta huomaa ja palaa takaisin.”

Illalla kyllä harmitti, varsinkin se pikkujoulujen missaaminen, mutta myös muu unohtelu ja vahingossa tullut kotipäivä. Toisaalta meillä oli tosi kivaa kun leikittiin krokotiilejä. Kerrankin keksittiin leikki, johon K pystyi osallistumaan yhtä lailla kuin H:kin. Itse asiassa K oli meistä kaikista katu-uskottavin krokotiili: pysyi koko ajan mahallaan ja haukkasi kaikkea eteensä tulevaa. H pomppi vähän väliä jaloilleen (ei kovin krokotiilimaista) ja mä en halunnut haukata juuri mitään, eli meidän krokotiiliys ei päässyt lähellekään K:n leveliä.

Viime yönä sitten jostain syystä H ja K heräilivät vuorotellen (tai H taisi kyllä ollakin hereillä pari tuntia), eli me vanhemmat saatiin unta ehkä 4-5 tuntia. Toisaalta tänään ei (muistaakseni) ole muita sovittuja menoja, kuin kaveriperheen kanssa syömäänmeno illalla. Toivottavasti en taas unohda jotain!

0

Positiivariutta

H:lla on viime aikoina ollut ihanan positiivinen ote elämään.

”Rakensin hienon lohikäärmeen (legoista). Siitä tuli vähän hassu, ei haittaa mitään!”

”K rikkoi legorakennelman, ei haittaa mitään!”

”Housut kastui kun lasi kaatui, ei haittaa mitään!”

”Ei haittaa mitään” on aika yleinen sanonta meillä nykyään. Mun mielestä ihan loistavaa! Joko mun muksu on oikeasti niin positiivinen, että on itse tajunnut ettei pikkujuttujen hassuus/rikkoutuminen/kastuminen/muu haittaa mitään, tai sitten oon onnistunut kasvattajana olemaan hermostumatta pikkujutuista.

Olettaisin nimittäin, että minä tuon lauseen olen alulle saattanut. *virtuaalinen olalletaputus*

Olen kyllä tietoisestikin välillä kylvänyt positiivisuutta. Eräänä päivänä juteltiin aiheesta ”missä kukakin on hyvä”. H keksi heti monta juttua missä on hyvä (piirtäminen, värittäminen, hyppiminen ainakin). Äiti ei sitten ollutkaan hyvä missään, tai ei ainakaan laulamisessa. No, mun itsetunto ehkä kestää tämän, tiedän onneksi itse joitakin asioita joissa olen ihan hyvä. 🙂

0

Ei ihan paras päivä…

Ensinnäkin aamulla vä-syt-ti. K pukkasi yöllä ensimmäisen hampaansa esiin ja heräili puolen tunnin välein. No okei, sain mä yhden kolmen tunnin unipätkän, mutta väsytti silti.

Sitten kun olin selvinnyt aamupalasta ja saanut silmät kunnolla auki, hoksasin että pyykit on koneessa. Märkinä. Ne pestiin eilen joskus iltapäivällä muistaakseni. Laitoin uudestaan huuhteluohjelmalle, kun on ennestään jo kokemusta vastaavasta ja yön yli koneessa märkänä olleet pyykit ei oo ihan raikkaimman tuoksuisia. Huuhteluohjelma pyöri siis joskus aamupäivän puolella ja lopulta mä sain ne pyykit narulle joskus neljän maissa kai. Ei voi muistaa ihan tarkkaan näinä päivinä.

Kaikista ihanin niitti tähän päivään tuli, kun oltiin lähdössä pikkukouluun. H seisoo eteisessä valmiina kurapuvussaan ja K odottaa eteisen lattialla ulkovaatteissaan, että haen vaunut kodinhoitohuoneesta. Kurkkaan kodinhoitohuoneeseen – ei vaunuja. Kurkkaan olohuoneen nurkkaan – ei vaunuja. Soitan J:lle töihin: ”Onko vaunut jääneet auton peräkonttiin?” J muistaa heti että ei, nehän vietiin sinne kodinhoitohuoneen ulkopuolelle odottamaan sisäänottoa, kun oltiin lauantaina Ideaparkissa ja tultiin isojen kantamusten kanssa. Kurkkaan kodinhoitohuoneen ovesta – jep, siellähän ne vaunut edelleen odottaa, sateessa ja litimärkinä.

Vaunut seisoi siis kolme päivää ulkona ilman katosta, ja tänä aikana on muistaakseni satanut muulloinkin kuin tänään. Ei kiva. Mietin vaihtoehtoisia kulkupelejä pikkukouluun: K:n voisi laittaa liinaan, mutta mulla ei oo sateenkestävää kantotakkia ja tuolla sataa. Eli me kastuttais molemmat. Päädyin sitten duunaamaan niitä litimärkiä vaunuja uuteen uskoon:

  • vaunukoppa pois (hyi se oli ihanihan läpiläpimärkä)
  • vaunun pohjalle iso jätesäkki, kiinnitin pyykkipojilla että pysyi paikoillaan (vaunun pohja oli ihan yhtä läpiläpimärkä)
  • jätesäkin päälle villaviltti ja viltin päälle K makuupussissaan
  • koko komeuden päälle sadesuoja (ei haittaa vaikka vaunut kastuisi lisää, mutta ois kiva jos K makuupusseineen pysyisi kuivana)

Joo. Selvittiin me pikkukoulumatkasta ja nyt vaunut on kuivumassa lattialämmitetyssä kodinhoitohuoneessa. Toivottavasti ei tuu hometta tai muuta inhottavaa.

Illalla onneksi oli kivat vaatekutsut kaverin luona. Oltiin siellä kahdestaan K:n kanssa ja oli mukavaa ja rentouttavaa. Ja nyt on vaunukoppa jo kuiva (oli kuivauskaapissa joitain tunteja). Vaunun pohja sen sijaan on edelleen litilitimärkä, se jatkaa oloaan kuivauskaapissa. Positiivista tässä päivässä on myös se, että nyt se alkaa olla jo takanapäin. 🙂