0

Pitäisi löytää lapsille joulujuhlavaatteet…

No mihinkäs Halimamma suuntaa tiensä kun tarvitaan lapsille jotain? Vadelmatarhalle tietysti!

Voisinhan kävellä tavalliseen vaatekauppaan, valita lapsille sopivat vaatteet, siirtyä kassalle ja irvistellä yhteishinnalle.

Tai sitten voisin mennä tavalliselle kirppikselle, kierrellä 3 tuntia, löytää mahdollisesti mekon, paidan ja yhdet kengät, tulla kotiin ja todeta, että kengät ovat liian pienet. (Lapset eivät tietenkään olisi mukana normikirppiksellä, koska siinä menisi hermot yhdeltä jos toiseltakin.) Tämän lisäksi joutuisin siis vielä normikauppaan etsimään puuttuvia sukkahousuja ja kenkiä.

Vadelmatarha yhdistää aivan loistavasti normaalin kaupan ja kirppiksen parhaat puolet. Siksipä sitä kutsutaankin kirppiskaupaksi!

Vadelmatarhalle kävelin sisään lasten kanssa, ja lapset riensivät leikkipaikalle leikkimään. Itse suuntasin juhlavaatehyllyille ja valitsin muutaman vaihtoehtoisen mekon ja paidan. Höpöttäjälle kokeiltiin paitoja ja valittiin kaksi parasta, Kiljukaula ei suostunut kokeilemaan yhtäkään mekkoa, mutta päälle mallailemalla valitsin hienoimman. Kengätkin löytyi, ja testattiin sopiviksi. Lisäksi löysin vielä K:lle sukkahousut ja valkoisen karvaliivin. H:lle ostin lisäksi tumman liivin, tummat housut Höpöttäjällä olikin jo kotona.

DSC_0300

Höpöttäjän paidat, liivi ja kengät.

DSC_0299

Kiljukaulan mekko, karvaliivi, sukkikset ja kengät

Ja kas, juhla-asustus on valmis. Alle tunti vadelmatarhalla ja koko komeus maksoi noin 25 euroa. Olen tyytyväinen!

DSC_0254

Kotona saatiin sovitettua mekkoakin. Hyvä on!

En tiedä onko mulla vain hillitön mäihä, vai onko Vadelmatarhalla aina tosi hyvä valikoima. Olen nimittäin käynyt sieltä eri kertoina etsimässä lapsille ainakin kumppareita, talvikenkiä, kestovaippakuoria, ulkoiluhousuja, talvipipoja, juhlavaatteita ja juhlakenkiä, ja aina olen löytänyt etsimäni.

Mainokset