0

Pitäisi löytää lapsille joulujuhlavaatteet…

No mihinkäs Halimamma suuntaa tiensä kun tarvitaan lapsille jotain? Vadelmatarhalle tietysti!

Voisinhan kävellä tavalliseen vaatekauppaan, valita lapsille sopivat vaatteet, siirtyä kassalle ja irvistellä yhteishinnalle.

Tai sitten voisin mennä tavalliselle kirppikselle, kierrellä 3 tuntia, löytää mahdollisesti mekon, paidan ja yhdet kengät, tulla kotiin ja todeta, että kengät ovat liian pienet. (Lapset eivät tietenkään olisi mukana normikirppiksellä, koska siinä menisi hermot yhdeltä jos toiseltakin.) Tämän lisäksi joutuisin siis vielä normikauppaan etsimään puuttuvia sukkahousuja ja kenkiä.

Vadelmatarha yhdistää aivan loistavasti normaalin kaupan ja kirppiksen parhaat puolet. Siksipä sitä kutsutaankin kirppiskaupaksi!

Vadelmatarhalle kävelin sisään lasten kanssa, ja lapset riensivät leikkipaikalle leikkimään. Itse suuntasin juhlavaatehyllyille ja valitsin muutaman vaihtoehtoisen mekon ja paidan. Höpöttäjälle kokeiltiin paitoja ja valittiin kaksi parasta, Kiljukaula ei suostunut kokeilemaan yhtäkään mekkoa, mutta päälle mallailemalla valitsin hienoimman. Kengätkin löytyi, ja testattiin sopiviksi. Lisäksi löysin vielä K:lle sukkahousut ja valkoisen karvaliivin. H:lle ostin lisäksi tumman liivin, tummat housut Höpöttäjällä olikin jo kotona.

DSC_0300

Höpöttäjän paidat, liivi ja kengät.

DSC_0299

Kiljukaulan mekko, karvaliivi, sukkikset ja kengät

Ja kas, juhla-asustus on valmis. Alle tunti vadelmatarhalla ja koko komeus maksoi noin 25 euroa. Olen tyytyväinen!

DSC_0254

Kotona saatiin sovitettua mekkoakin. Hyvä on!

En tiedä onko mulla vain hillitön mäihä, vai onko Vadelmatarhalla aina tosi hyvä valikoima. Olen nimittäin käynyt sieltä eri kertoina etsimässä lapsille ainakin kumppareita, talvikenkiä, kestovaippakuoria, ulkoiluhousuja, talvipipoja, juhlavaatteita ja juhlakenkiä, ja aina olen löytänyt etsimäni.

Mainokset
0

Ensimmäinen pikkukoulupäivä ja tavaroidensisäänkantopäivä

Tänään se pikkukoulu sitten taas alkoi. H potkupyöräili sinne hirmuista vauhtia ilosta hihkuen, onhan tätä odotettukin jo pari kuukautta! Tänään mentiin vielä potkupyörällä, mutta saapa nähdä mennäänkö ensi viikolla polkupyörällä, nimittäin:

Eilen saatiin Höpöttäjälle uusi, pienempi polkupyörä! Satuin olemaan facebookin roskalava-ryhmässä oikeaan aikaan ja ihan ilmaiseksi kävin hakemassa pienemmän harjoituspyörän. Eilen vähän testailtiin ja tänään harjoiteltiin tuossa kotitiellä ja sehän alkaa sujua! Viimeisillä harjoitusajoilla H pysyi ihan itse pystyssä jo monta kymmentä metriä!

Uusi, pienempi pyörä.

Uusi, pienempi pyörä.

Eilen meille tuli paljon muutakin tavaraa:
– kaappi, josta tuunaan astiankuivauskaapin mökille
– ritiläkorisysteemi, josta tuli frisbeegolfkiekkojen kuivausteline eteisen kaappiin
– Höpöttäjälle talvivaatetta: haalari, toppahousut ja villapuku
– 2 turvavyöistuinta, toinen meidän autoon ja toinen todennäköisesti mummun ja vaarin autoon

Mä oon nii-iin onnellinen siitä, että nykyään on hyviä kirppareita ja nettimyyntipalstoja. Nytkin säästettiin tosi pitkä penni siinä, että kaikki nuo ostettiin käytettynä, hintaa noilla kaikilla yhteensä oli noin 120€. Uutena jo pelkkä yksi turvaistuin tai talvihaalari olisi maksanut helposti tuon verran!

0

Kirppislöytöjä

Käytiin tänään lasten kanssa siellä uuden lastentarvikekirppiksen, Vadelmatarhan, avajaisissa. Paikka oli tosi kivan näköinen ja juuri sopivan pieni, että sen jaksoi kiertää läpi lastenkin kanssa. No okei, H kyllästyi puolessavälissä ja halusi leikkipaikalle leikkimään. Mutta koska kirppis on suhteellisen pieni ja leikkipaikka on keskeisellä paikalla, pystyin ihan hyvin kiertämään missä vain vaikka H leikki leikkipaikalla. Tosi kiva siis!

Niitä löytöjä sitten: H:lle ostin uimakengät, ihanan hupparin ja Tinttu-pipon. K sai pari mekkoa, tunikan, leggingsit ja kesähatun. Kevättakkia yritin etsiä H:lle, mutta edelleenkään en löytänyt. Tosi vaikea löytää kirppiksiltä kivan väristä ja näköistä, tuulta ja vettä pitävää 104-110-kokoista takkia! Taidan olla liian kranttu.

Molemmilla uudet päähineet ja yläosat. H:lla myös uimakengät jalassa.

Molemmilla uudet päähineet ja yläosat. H:lla myös uimakengät jalassa.

Tosi hyvin kyllä tuntui olevan kaiken kokoista tavaraa tuolla kirppiksellä myynnissä. Tavallisilla kirppiksillä tosi huonosti löytää hyväkuntoista vaatetta yli 100-senttisille, mutta tuolta löytyi kaikkia kokoja ainakin kokoon 164 asti vähintään yksi hyllyvälillinen. Lisäksi oli kattava valikoima kestovaippoja, kenkiä, leluja, kirjoja, pelejä, äitiysvaatteita, pipoja, hattuja jne.

Ainakin tänään aamupäivällä tuntui olevan paljon porukkaa liikkeellä, toivottavasti ihmisiä riittää jatkossakin että kirppis pysyy pystyssä. Ihana lisä Oulun kirppisvalikoimaan tällainen pieni ja leppoisa lastentarvikekirppis!

0

Uusi lastentarvikekirppis kaupunkiin!

Vadelmatarha avaa ovet kaupungissamme perjantaina 22.5.2015. Kirppis- ja lapsi-ihmisenä olen luonnollisesti asiasta vähintäänkin innoissani! Ihan mahtavaa saada lähiseuduille lisää kirppiksiä, varsinkin lastentarvikekirppis, sillä lasten vaatteita ja tarvikkeitahan sitä yleensä tulee kirppiksiltä etsittyä.

Otin itse varaslähdön Vadelmatarhan avautumiseen ja vein jo pari päivää sitten ison kasan tavaraa myytäväksi. Vadelmatarhalla on nimittäin kiireisille (tai laiskoille) ihmisille ihan loistava myyntivaihtoehto, täyspalvelu. Sen kun viet kassikaupalla tavaraa paikalle, kirppismyyjät lajittelevat, hinnoittelevat ja laittavat nätisti esille. Sitten kun tavara tekee kauppansa, rahat putkahtavat tilillesi. Mahtava diili mun mielestä! Toki tästä menee provisio kirppikselle, mutta se ei ainakaan mua haittaa, ihanan helppoa päästä turhista lasten vaatteista ja tavaroista eroon!

Toki tuolla on myös tavallisia itsepalvelukirppispöytiä, ja käsittääkseni on tulossa myös jotain sesonkimyyntejä, näistä varmaan kuullaan tarkemmin sitten kun sellaisia saadaan pyörimään.

Nyt kuitenkin istahdan alas odottamaan rahojen valumista tililleni! 🙂

0

Kirppislöytöjä

Käytiin tänään pitkästä aikaa kirppiksellä. Ja tehtiin hyviä löytöjä!

Palapeli.

Palapeli.

100-palainen PUINEN palapeli. Noin isoja palapelejä ei usein löydä puisena, ja tämä palapeli on vielä täysin käyttämättömässä kunnossa ja kuvakin on kiva. Huippulöytö!

Autoja.

Autoja.

Mercedes Benz -keräilyboksi. Tuolla nimellä sitä siis myytiin, mutta hinta ei kyllä viitannut keräilyharvinaisuuksiin. Leikkeihin nämä siis on jo päätyneet. H on koko päivän leikkinyt innoissaan Persei Pensseillään.

Vaippa.

Vaippa.

Kivakuosinen Fuzzi Bunz -vaippa imuineen. Tätä en ole vielä K:lle testannut, mutta hyvän näköinen ja tosi halpa, eli jos kosteussulku toimii ja on hyvän kokoinen niin hyvä löytö tämäkin.

Lisäksi löytyi pari paitaa H:lle ja parit sukkahousut K:lle. Kaikenkaikkiaan meillä oli tosi hyvä kirppistelypäivä: K nukkui ja H oli hyvällä tuulella (nuo pentsit löytyi heti kirppiksen alussa, niin H oli jo siellä niin täpinöissään niistä että unohti haluta kaikkea muuta). Ja itehän tykkään hirveästi kierrellä kirppareita, varsinkin jos teen löytöjä. Kivaa oli!